Varjoja takapihalla

"Hei, ootko sä varma, ettet sä haluu mua mukaan?"

Taza kohottaa katseensa käärimästään tupakasta ja virnistää mulle huolettomasti.
"Ei sun tarvii."

Rastapää vie tupakan kuivuneille huulilleen. Se vetää kolmet savut ja rentoutuu tiiliseinää vasten.
"Pelottaaks?"
"Vaan sun puolestas. Tollanen pelle jää kyllä kiinni."

Nappaan tupakan Tazan huulilta ja vien sen omilleni.
"Ois kyl sääli, jos en sais töllöttää sun rumaa turpaa päivästä toiseen."
"Kusipää!" Taza nauraa, lyö mua leikkimielisesti nyrkillä olkapäähän ja nappaa tupakkansa takasin.

Me kätellään, sovitaan suunnitelman aukot ja epäkohdat yksityiskohtaisesti ja kadotaan omia teitämme pitkin öisen liikenteen sekaan. Mulla on paidan alla vyötä vasten desert eagle. Aseen kylmä pinta ei tunnu tutulta vatsaa vasten; en mä normaalista tälläsiä kantele mukanani.

Me sovittiin, että mä tapaan Tazan tasan tuntia myöhemmin parkkipaidan laidassa. Siihen se tuo kaiken mitä on saanut käsin kannettua. Me juostaan satamakaduille, hypätään Raptorin kaaran kyytiin ja huristetaan näkymättömyyteen. Ei ne meitä liikenteestä löydä, ei mitenkään.

Mä asetun istumaan puiselle penkille ja kuuntelen. Painan käteni aseen pintaa vasten hermostuneena, vaikka tiedän, ettei kukaan voi epäillä syylliseksi poikaa, joka on kaukana tapahtumapaikalta.

Mua ahdistaa ajatella, että Taza on tuolla jossain. Se luultavasti etsii tietä sisään samalla, kun mä istun ja odotan tässä vitun kuolemanhiljaisuudessa. Miksei se tahtonut mua mukaan? Mä en käsitä. Onko sen jätkän ylpeys tosiaankin niin suuri ja ylitsepääsemätön, ettei se kehtaa parasta ystäväänsä ottaa mukaan messiin? Kai se tahtoo vain sooloilla, mokoma rastakukko.

Aika kuluu hitaasti, kun ei ole mitään muuta ajateltavaa kuin Taza ja sen peurankoivet. Se on nopea jätkä ja sitäkin enemmän sillä on älliä ja taktikointikykyä. Mä valun penkillä alaspäin ja vedän huppua syvemmälle päähäni. Tuuli puhaltaa mun mustiin hiuksiin ja riuhtoo niitä ilmassa ylös alas. Ei Tazalla oo mitään hätää.

Pian mä kuulen ääniä. Tazan intiaanihuuto kaikuu tyhjillä kaduilla, ja mä ryhdistäydyn automaattisesti. Jahtaako ne sitä?

Lehdet tanssii tyhjän parkkipaikan yli. Mä käännän päätäni niin, että näen sivukujan mustanharmaiden varjojen liikkeet sivusilmälläni. Taza on siellä ja joku seuraa äänistä päätellen sen perässä. Mä painan käteni nyrkkiin, puren huultani niin, että veri leviää ikenille ja kielelle ja toivon koko sydämestäni, että Taza on noista varjoista ainoa, joka tulee seisomaan kahdella jalalla loppuun asti.

Yllättäen pamahtava laukaus saa mun nahkatakkiin verhotun ylävartaloni värähtämään. Mä puristan silmänsä kiinni ja pelkään henkiriepuni puolesta enemmän kuin ehkä pitäis. Uusia laukauksia ammutaan vielä kolme - sitten katu hiljenee. Joku parahtaa ja kaatuu niin, että roskapöntöt kolisevat. Valittavaa itkua seuraa hetki hiljaisuutta.

"Dead meat, ruokaa rotille!" Taza karjuu ja röyhistää rintaansa astellessaan varjoista katulampun alle. Se sulloo aseen piiloon oliivinvihreiden haaremihousujensa sisään ja nauraa.

"Mitä helvettiä?"
"Mitä?"

Mä vastaan Tazan ylemmyyttä tihkuvaan katseeseen täynnä hämmennystä.

"Sunhan piti vain juosta."
"En mä nyt selkääni luodeille käännä", Taza murahtaa, sipaisee rastat pois silmiensä edestä ja käärii tupakan.
"Ton takia sua ei pitäis ottaa mukaan. Kuolisit minuutissa."

Mä käännyn ympäri, kävelen kadulle, jolta Taza juuri tuli ja kumarrun katsomaan hämilläni kahden nuoren, aasialaisen miehen kohmettuneita kasvoja.

"Ei niillä oo aseita", mä kuiskaan ääneen. Käännän ruumiin ympäri sydän hakaten.
"Voi vitun kusipää, ei niillä ole mitään!"
"Eikö?" Taza vilkaisee yli mun olkapään ja hymähtää ääneen. Se vetää kahdet savut tupakastaan ja puhaltaa päänsä yläpuolelle kiemurtelevan savupilven.
"Oho."
"Oho!?"

Taza kohottaa toista kulmaansa ja naurahtaa häkeltyneenä mun reaktiosta.
"Anna olla. Ei sillä oo väliä. Lähetään jo, me jäädään muuten kiinni."
"Ei vitussa jätetä näitä tähän!"
"Mitä vittua me sitten tehdään? Pakataan ne reppuun vai? Ala jo tulla, oo mies kerranki."


Kun mä nyt pohdin tätä tarinaa kymmenen vuotta linnassa istuneena jätkänä, tiedän, että tuo oli se ilta, joka käänsi mun elämäni ylösalaisin. Jos mä olisin vain antanut olla, jäänyt siihen ja lopulta kertonut kytille miten asia oikeasti oli, en ois joutunut samaan kierteeseen kuin Taza. Mä olisin saanut parin kuukauden tuomion rikoksen avustamisesta ja sen säikäyttämänä olisin luultavasti kääntänyt elämäni paremmille raiteille.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Me kerettiin tekemään Tazan kanssa monta yhteistä rikosta ja oltiin yhteistyökumppaneita todella pitkään. Ainoa ero meidän välillä oli vain se, että loppujen lopuksi meistä toinen joutui vankilaan, toinen hautaan.

Taza kuoli kuten syntyikin, tiirikointivälineet ja desert eagle vyöllä ja nahkahanskat käsissä. En vaan ois koskaan osannu kuvitellakaan, että mä olisin se, joka sen lopulta ampui.

"Oo mies kerrankin."
Mä olin.